Viime yönä nukuin kuin tukki. Ilman unet, ilman ei mitään.
Syvään uneen. Kun heräsin aurinko paistoi
ja minun pieni huone tuntui oudosti kaunis, ikään kuin näen se ensimmäisen kerran.
Haluasin mennä Akatemiaan mutta ovat monia junalakot
( eilen tulin tänne autolla,
mutta Milano on eri kuin Stefanon paikka:
Milanon ohikulkutien
ei salli saapua ajoissa töihin tai kouluun! )
tällä kaudella Italia on täynnä mielenosoituksia, protesteja ja lakkoja.
Niin olen asunut kotona, ja voin valmistautua jotain akatemian lahjan-party.
Teen mielellään manuaalista työtä, mutta ei on täytyy täyttää.
Siellä on pieni perheeni ja kotini, ja muutamia ystäviä jos haluan.
Tunnen lämpöä.
Stefano....on aina ajatuksissani.
Mutta ovat hiljainen ajatuksia, jotka eivät piinata.
Kuin lämmin ja rakas tausta, vaikka olen hiljainen häntä vastaan.
On mielenkiintoinen, läsnäolo poissaoloon.
Tänään, outo outo rauha että eilen oli ilman nimi,
näyttää joen virtaa leveä ja hiljaista, mitä tahansa tapahtuukin.
Nessun commento:
Posta un commento